Terveelliset ruoat ja lentomatkat eivät vielä nykyisin sovi kovin hyvin yhteen. Lentokoneissahan tarjotaan yleensä ruokaa, joka pikemminkin saa vyötärön kasvamaan. Puolivalmisteet, leivokset ja sokeripommi-tyyppiset jälkiruoat ovat koneissa tavallista ruokaa.

Kerron tänään sinulle 4 ruoasta, jotka voit itse ottaa lentokoneeseen ja matkalle mukaan. Olen testannut niiden mukaan ottamisen ja tähän mennessä yhdelläkään lentokenttävirkailijalla ei ole ollut ongelmia antaa ottaa niitä mukaan koneeseen.

Jokainen sekunti on tärkeä

Matkan aikana jokainen sekunti, jonka voit välttää roskaruoan syömistä tai siirtää sitä eteenpäin, on tärkeä. Olen omalta kohdaltani varmistanut aina sen, että mennessä ja palatessa on kunnollinen ja harkittu ruoka mukana.

Siten olet kaksi päivää kauemmin ”reipas” (yleensähän jonnekin matkustaminen sen verran aikaa vie) ja takaisin tullessa kaikki on paljon kevyempää.

Voiko ruokaa todellakin ottaa lentokoneeseen mukaan?

Yleensä todellakin luullaan, että lentokoneeseen ei saa ottaa mukaan yhtään mitään. Mutta todellisuudessa se kielto koskee vain nesteitä. Vettä ja muuta juotavaa sinun tulee todellakin ostaa koneesta tai lentokentältä. Muuta syötävää ei sen sijaan ole tähän asti kukaan kieltänyt minua ottamasta mukaan carry-on -laukussa.

Poikkeuksia voi tulla eteen johonkin sellaiseen maahan matkustettaessa, jolle ongelmina ovat jotkut eläinperäiset tuotteet.

Suosittelen pakkaamaan laukkuun vähemmän pilaantuvia ruokia, jotka kestävät pisimmänkin lentomatkan. Hedelmistä erittäin hyviä ovat päärynät ja omenat. Banaanikin sopii, mutta ole sen suhteen vähän varovampi, sillä se saattaa muuttua ”soseeksi”. Proteiininlähteenä juusto kestää hyvin. Kinkku sopii mukaan otettavaksi, mutta suosittelen sen syömistä ensin. Luonnollisesti korvaamattomia ovat erilaiset pähkinät, siemenet ja kuivatut (sokerittomat) marjat ja hedelmät.

Kokeile myös itse ja löydä itsellesi sopivimmat vaihtoehdot.

Terveelliset ruoat, joita lentokoneeseen sallitaan

Mukaan pakattujen ruokien osalta sinun tulee hyvän säilyvyyden lisäksi seurata vielä toistakin asiaa – nämä ruoat voisivat sisältää sekä proteiineja, rasvoja että myös hiilihydraatteja. Siten annat kehollesi parhaan yhdistelmän ja pidät ruokahalun loitolla.

Minun 4 suosikkiruokaani lentokoneessa: 

  1. Hedelmä (päärynä, omena, banaani) ja juusto – hedelmistä saat hiilihydraatteja ja juustosta proteiineja ja rasvoja.
  2. Taatelit, mantelit ja kuivatut aprikoosit – taateleista ja kuivatuista aprikooseista saat hiilihydraatteja ja manteleista rasvoja ja myös hieman proteiineja.
  3. Banaani, kinkku, tuore kurkku – banaanista saat hiilihydraatteja, kinkusta proteiineja ja rasvoja. Kurkku on puolestaan mukava vatsantäyttäjä.
  4. Rusinat, juusto ja pähkinät – rusinoista saat hiilihydraatteja, juustosta ja pähkinöistä taas proteiineja ja rasvoja.

Kerro kommenteissa, millaisia ruokia sinä pakkaat mukaasi lentokoneeseen/matkalla.