irvistelevä nainen kyyristelee verryttelyasussa lähtötelineissä juoksuradalla”Kun kerran oppii, sen aina taitaa”, sanotaan polkupyöräilystä. Meillä jokaisella on varmasti kokemuksia siitä, että jotkut tiedot, taidot ja tottumukset pysyvät sitkeästi muistissa läpi elämän, vaikka niiden opettelusta olisi kulunut jopa vuosikymmeniä aikaa. Ja yhtälailla tuttua on se, miten hankalaa joidenkin asioiden sisäistäminen ja tapojen omaksuminen voikaan olla.
Harmillista kyllä, terveellisten elämäntapojen noudattaminen ei useinkaan automatisoidu edes vuosien kokemuksen jälkeen. Kerran säntillistä ruokavaliota noudattanut ihminen saattaa havahtua siihen, että ruokailutottumukset ovat kuin varkain muuttuneet huonompaan suuntaan ja sen myötä painokin on noussut. Eikä vuosia jatkunut treenaaminen välttämättä anna takeita liikunnallisen elämäntavan jatkumisesta sen jälkeen, kun tämän yhden lajin harrastaminen syystä tai toisesta loppuu.
On selvää, että jokaiselle tulee eteen hetkiä, jolloin omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen ei jää riittävästi aikaa. Se ei ole vaarallista, mutta jos nämä hetket venähtävät useiksi viikoiksi tai kuukausiksi, tilanne on jo huolestuttavampi. Mitä pidempään laiminlyönnit jatkuvat, sitä hankalampaa tai ainakin hitaampaa on myös asioiden korjaaminen.
Repsahdusten, taukojen ja kadotetun kunnon ei pidä kuitenkaan antaa lannistaa, sillä voimme vaikuttaa vain nykyhetkeen ja siihen, mitä teemme seuraavaksi. Tässä artikkelissa jaammekin muutamia vinkkejä, joita noudattamalla voit niin sanotusti päästä takaisin pyörän selkään ja radalle kompurointien jälkeen. Neuvoista on yhtä lailla apua siinäkin tilanteessa, että koetat vasta ensimmäistä kertaa elämässäsi muuttaa elämäntapojasi parempaan suuntaan.

Tähtää pikavoittoihin

Terveellinen elämä ei ole pikamatka, vaan terveyttä tukevien tapojen omaksuminen ja pysyvien elämäntapamuutosten saavuttaminen on kuin ultrajuoksukilpailu, joka jatkuu päivästä ja viikosta toiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että katse tulisi pitää koko ajan horisontissa. On päinvastoin syytä vilkuilla jatkuvasti omiin jalkoihin ja kiinnittää huomiota siihen, mitä polulla tulee vastaan. Jos nimittäin tuijotat vain tiukasti kaukaisuuteen, saatat törmätä esteeseen, ennen kuin pääset edes kunnolla vauhtiin matkallasi.
Kysy siis itseltäsi mikä on helpoin keino, jolla voit tässä ja nyt kohentaa terveyttäsi ja kuntoasi, ja aloita siitä. Jos tunnet olevasi väsynyt, etkä jaksa liikkua tarpeeksi, keskity ensin nukkumaan riittävästi. Jos taas olet epävarma kunnostasi ja jaksamisestasi, älä heti rynnistä salille uuden ohjelman kanssa. Mene sen sijaan vaikka kävelylle. Ja jos kannat huolta siltä, että ylimääräisen sokerin karsiminen ruokavaliosta ei tule onnistumaan, vähennä ensin limsan juomista sen sijaan, että lopettaisit sen kuin seinään.
Kun aloitat tekemään pieniä muutoksia ja saavutat pikavoittoja, huomaat pian olevasi valmis suurempiin haasteisiin.

Älä ahnehdi alussa

Jotkut meistä tapaavat aloittaa kaikki asiat kunnon rytinällä. Kun tällainen persoona päättää pudottaa painoaan, hän ei tyydykään vähän siistimään syömisiään tai treenaamaan kahdesti viikossa. Sen sijaan hän merkitsee kalenteriin päivän, jolloin vaa’an lukeman pitää alkaa pienemmällä numerolla, panee kerralla koko ruokavalionsa remonttiin, varaa joka illalle pari jumppatuntia ja ryhtyy valistamaan lähipiiriäänkin muutosten tärkeydestä.
Kuntoilurääkki ja ankara dieettaaminen voi houkutella etenkin silloin, jos aiemmat kokemukset ovat osoittaneet sen tuovan nopeasti tuloksia. Varsinkin tällaisia kokemuksia omaavien kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään, miten spartalaisen treenin ja dieetin noudattaminen sujui pidemmän päälle. Jos tulokset eivät olleet pysyviä, pitäisikö tällä kertaa kokeilla vähemmän äärimmäistä lähestymistapaa?

.
Jos asetat itsellesi realistisia tavoitteita, sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös saavutat ne.
 .

On myös hyvä muistaa, että kroppasi tuskin nauttii äkkiä alkaneesta rajusta kuntoilusta, jos liikkumattomuutta on jatkunut pidemmän aikaa. Älä siis yritä jatkaa salilla siitä, mihin olet jäänyt ennen taukoa, vaan totuttaudu rauhassa säännölliseen harjoitteluun. Näin vältyt toivottavasti pahimmilta lihaskivuilta ja rasitusvammoilta.
Jos asetat itsellesi realistisia tavoitteita, sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös saavutat ne. Jos taas koetat kerralla tehdä suuria muutoksia niin ruokailu- kuin liikuntatottumuksiisi, on luultavaa, ettet onnistu kaikissa pyrkimyksissäsi. Kunnianhimoisista tavoitteista lipsumisesta tuskin aiheutuu suurta vahinkoa, mutta saatat keskittyä onnistumisten sijaan näihin takaiskuihin. Pahimmillaan pienet takaiskut voivat saada kyseenalaistamaan ja jopa lopettamaan uusien tapojen opettelun, vaikka kyse olisi pohjimmiltaan siitä, että yrität tehdä liikaa asioita liian lyhyessä ajassa.

Ensin tavat, sitten tulokset

tuskaisen oloinen nainen venyttelee verryttelyasussa nurmikentälläHaluan laihtua viisi kiloa. Haluan mahtua viime vuonna ostamiini farkkuihin. Haluan voida paremmin.
Nämä ovat tyypillisiä tavoitteita, joita elämäntapamuutoksia suunnittelevat ihmiset itselleen asettavat. Tällainen tavoite on helppo lausua ääneen, mutta miten rakennetaan polku, jota pitkin tavoitteeseen päästään? Lopputuloksen sijaan olisikin parempi keskittyä tapoihin, jotka tuottavat haluttuja tuloksia. Tällöin tavoitteet voisivat kuulostaa esimerkiksi tältä: syön joka päivä vähintään puoli kiloa kasviksia, nukun vähintään kahdeksan tuntia joka yö, en osta kotiin karkkia ja virvoitusjuomia.
Olemme ennenkin kirjoittaneet siitä, että kestävät muutokset ja rutiinien muodostuminen voivat viedä useita kuukausia. Sitä suuremmalla syyllä on parempi keskittyä siihen, mitä teet joka päivä ja joka viikko, sen sijaan että pohtisit, kuinka paljon haluat painaa kesään mennessä. Kun rutiinisi ovat järkeviä ja terveellisiä, ne auttavat sinua ennen pitkää saavuttamaan haaveesi.
Uusien rutiinien muodostaminen voi olla vaikeaa ilman suunnitelmallisuutta. Jos esimerkiksi säännölliseen harjoitteluun sitoutuminen tuntuu hankalalta, kirjoita treenikerrat ylös kalenteriin. Etukäteissuunnittelu auttaa pitämään kiinni rutiineista ja varautumaan erilaisiin tilanteisiin. Jos tiedät joutuvasi ylitöihin torstaina, älä merkitse samalle illalle viikon raskainta treeniä. Jos tiedät sortuvasi helposti heräteostoksiin, päätä tekeväsi ruokaostokset ainoastaan ennakkoon laaditun ostoslistan kanssa. Mitä paremmin tunnet omat tapasi, sitä helpompi sinun on laatia terveyttä edistävä toimintasuunnitelma, joka lomittuu omaan arkeesi ja sen haasteisiin.

Panosta perusasioihin

Kannattaako keittiön kaapit täyttää ravintolisäpurkeilla vai sittenkin keskittyä syömään monipuolisesti tavallisia ja terveellisiä ruoka-aineita? Tarvitseeko todella matkustaa kaupungin toiselle laidalle uutta hittijumppaa harrastamaan, jos lähimetsässä juoksemalla säästyy aikaa ja rahaa?
Ei kannata ja ei tarvitse, ellet halua. Hyvinvoinnin vaalimisesta ei tarvitse tehdä monimutkaisempaa kuin mitä se on. Terveelliset elämäntavat rakentuvat laadukkaan ravinnon, säännöllisen liikunnan, riittävän unen ja henkisen hyvinvoinnin varaan. Kun teet arjessasi järkeviä valintoja, sinun ei tarvitse käyttää elämäntaparemonttiin suuria määriä rahaa, syödä pelkkiä "superruokia" tai harrastaa kaikkein trendikkäimpiä lajeja, jos ne eivät tunnu omalta jutulta.

.
Hyvinvoinnin vaalimisesta ei tarvitse tehdä monimutkaisempaa kuin mitä se on.
 .

Kunnon kehittämiseen ei vaadita kikkailuja: kyykyt, punnerrukset, hypyt, juoksuspurtit ja muut perinteiset harjoitteet takaavat oikein toteutettuna hyvän suorituskyvyn. Tärkeintä on löytää itselle sopivimmat liikuntamuodot. Jos esimerkiksi juoksu ei ole sinun juttusi, älä yritä väkisin pakottaa itseäsi lenkille, vaan etsi uusi ja innostavampi laji tilalle. Vastaavasti lihaskuntoa on mahdollista kehittää eri lajien parissa, eikä vain kuntosalilla. Kun löydät oma lajin tai lajisi, ja kuntoilu tarjoaa oppimisen kokemuksia, mahdollisuutta sosiaalisten suhteiden ylläpitoon tai yksinkertaisesti iloa elämään, ei ajan löytäminen liikkumiselle tuota ollenkaan niin paljon vaikeuksia kuin pakkopullalta maistuvien treenien kohdalla.
Myös ruokailussa on hyvä nojata perusasioihin. Ruokailutottumuksiaan rukkaavat ihmiset keskittyvät aivan liian usein merkityksettömiin yksityiskohtiin: vältellään esimerkiksi paniikinomaisesti yksittäisiä ruoka-aineita, mutta syödään toistuvasti liikaa ja liian nopeasti, kylläisyyden tunnetta huomioimatta. Tietoinen syöminen, ruoasta nauttiminen ja erilaisten nälän tunteiden huomioiminen ovat taitoja, joita jokaisen ruokailuremonttia toteuttavan tulisi harjoitella. Kun vielä näiden lisäksi pidät huolta säännöllisestä ateriarytmistä ja riittävästä kasvisten, marjojen, kuitujen ja proteiinin saannista, kaikki muu on enemmän tai vähemmän hienosäätöä.

Tero

Lähteet: menaiset.fi
Kuvat: gratisography.com

 

.
Kaipaatko apua laihduttamiseen tai painonhallintaan? Rekisteröidy ilmaiseksi Fitlapin jäseneksi.
 .