Asiakkaiden palautteet Maris Maasikas

Maris Maasikas
29 vuotias
Ennen
98 kg
Jälkeen
78 kg
Pudotin 10 kuukaudessa 20 kg! Itseluottamukseni on kasvanut huimasti ja peilistä on tullut ystäväni.

Aloitin ravintosuunnitelman seuraamisen 2017 elokuussa. Alussa oli vaikeata astua vaa’alle, seurasin ohjelmaa kaksi viikkoa ja sen jälkeen uskaltauduin vaa’alle – 98kg. Syötyäni ravintosuunnitelman mukaisesti 10 kuukautta, vaaka näytti painokseni 78kg.

Tykkään siitä, että Fitlap ohjelman seuraaminen on helppoa, mutta sen lisäksi ohjelmaa voi myös helposti soveltaa omiin tarpeisiin. Jos joskus tekee mieli syödä vain juustoa ja marjoja lounaaksi – miksipä ei?

Painonpudotus on selvästi muuttanut elämääni – vaatteet mahtuvat ylleni ja shoppailu on muutenkin positiivisempaa kuin aiemmin, itseluottamukseni on kasvanut huimasti ja peilistä on tullut ystäväni. Toisaalta en syönyt ennen painonpudotusta roskaruokaa tai tuntenut oloani onnettomaksi tai voimattomaksi.

Pakko sanoa, ettei minulla edes ollut vaikeita hetkiä ohjelmaa seuratessani. Arkipäivisin oli tosi helppoa noudattaa ohjelmaa, koska olisin muutenkin syönyt kotona aamupalan, töihin ottanut mukaan itsetehdyn lounaan ja laittanut ruokaa myös iltaisin, ei tarvinnut siis opetella uusia tapoja.  Jos viikonloppuisin satuinkin syömään pari ateriaa noudattamatta ohjelmaa, en rankaissut itseäni. Ruoka on minulle elämys. Maanantaina jatkoin taas uudella vauhdilla!

Teille, jotka vasta aloitatte Fitlap matkanne – suosittelen aloittamaan silloin, kun kalenterissa ei ole lähiaikoina tulossa montaa syntymäpäivää tai juhlapyhää. Alku ja totutteleminen vievät aikaa ja on parempi, kun houkutukset syödä kermakakkua juhlissa, ovat minimissä. Tsemppiä!

Fitlap palaute Maris Maasikas – Kuva: Anete Toming

Leila
31 vuotias
Ennen
92 kg
Jälkeen
76 kg
Leila selätti Fitlapin ja painonpudotuksen myötä selkäkivut! Lue lisää Leilan ajatuksia siitä, miten hän pudotti huimat 16kg.
Olga Medvedeva
Olgan kuvissa painoero on huimat 22kg! Mahtava suoritus.

OTA ENSIMMÄINEN ASKEL UNELMIESI TOTEUTTAMISEKSI!


Fitlap ravintosuunnitelma auttaa sinua toteuttamaan unelmakuntosi. Voit myös jatkossa syödä tavallisia, nopeasti valmistettavia ja herkullisia ruokia. Fitlap on sinua varten, jos haluat voida paremmin ilman jatkuvaa nälän tunnetta.

Valitse maksuaika

Valitse maksutapa