Aloitin Fitlap-ruokavalion joulukuussa 2018, painoin tuolloin 80,9 kg. Olin vuosien varrella aloittanut Fitlapin useampaan otteeseen, mutta aikaisemmin en ollut niin motivoitunut kuin nyt. Tähän mennessä olen käyttänyt suunnitelmaa 3 kuukauden ajan ja painan 70,9 kg – painoa on lähtenyt 10 ylimääräisen kilon verran.
Fitlap on mahtava ohjelma monesta syystä. Ensinnäkin, ruoat ovat hyvin monipuolisia ja mitään ei tarvitse karsia ruokalistalta. Korvausten avulla pystyy syömään melkein mitä vaan tekee mieli. Korvaustoiminnon ansiosta on myös mahdollista säästää rahaa, kun hyödynnät kaapista löytyviä ruoka-aineita. Näin mikään ruoka ei myöskään pilaannu.
Verenpaineeni on palautunut normaaliksi
Painonpudotus on tuonut mukanaan paljon myönteistä. Itsevarmuuteni on kohentunut. Vaatekaapin sisältö on huomattavasti pienentynyt. Sukkia ja kenkiä on helpompi laittaa jalkaan. Lisäksi verenpaineeni, joka oli aiemmin liian korkea, on palautunut normaaliksi.
Välillä tosiaan on mutkia matkassa. Hankalinta on ollut kiireisinä työpäivinä, kun en ole ehtinyt laittaa itse ruokaa (vaikka työskentelen keittiössä). Silloin tulee naposteltua lennosta. Yritän kuitenkin seurata, ettei päivittäinen energiansaanti muutu napostelujen ansiosta liian suureksi. Vapaa-ajalla motivaation kanssa ei ole kuitenkaan ollut ongelmia, ei ole tehnyt mieli makeisia tai roskaruokaa.
Aloittelijoille minun puolelta vinkki vitonen: etene askel kerrallaan. Olen kuullut muilta Fitlap käyttäjiltä, että ohjelman käyttö vaikuttaa ensisilmäyksellä hankalalta ja monimutkaiselta. Alussa ei kuitenkaan tarvitse niska limassa 100% noudattaa ohjelmaa, vaan lähteä kokeilemaan omassa tahdissa – anna itsellesi aikaa sopeutua. Aina voi kysyä muilta neuvoja – kukaan ei ole tällä matkalla yksin.